Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan Leonidasta

Kun vuosi sitten vaihdoin tietotekniikan opinnot hyvinkin humanistiseen alaan, en arvannut, että työskentelisin nyt Leonidaksella. Tiesin kyllä alun perin, että tutkinnostani on tulossa hyvin poikkitieteellinen ja tekniikkapainotteinen moneen saman pääaineen opiskelijaan verrattuna. Oletin kuitenkin keskittyväni aluksi opintoihini, enkä edes ajatellut, että hakisin tässä vaiheessa töitä.

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Suurin syy sille, etten uskaltanut hakea osa-aikatöitä oli se, että pelkäsin opiskelujeni kärsivän. Lopputulos oli kuitenkin lähes päinvastainen: kun sain vain sovitettua opiskelu- ja työpäivät kalenteriin, molemmat sujuivat mallikkaasti. Vaikka tein koko kevään ajan töissä puolikasta viikkoa, opintopisteitä viime lukuvuodelta kertyi silti yli 60. Meitä onkin Leonidaksella useampi opiskelija, ja parasta on se, että jokainen voi itse päättää, kuinka paljon aikaa käyttää työntekoon ja kuinka paljon opiskeluun.

Töitä aloittaessa erityisesti rekrytoinnin nopeus vakuutti. Alle kuukausi CV:n jättämisestä olin jo kyynärpäitä myöten työn touhussa. Järjestötoiminnan rento näpertely vaihtui nopeasti mutta sujuvasti oikeisiin projekteihin ja vaativiin asiakkaisiin. Yhtäkkiä huomasin jo koodaavani, vaikka aluksi luulin että pitäytyisin lähinnä UI-jutuissa. Itsevarmuus omiin taitoihin on kasvanut kohisten, sillä ”en osaa” on vaihtunut ”osaan kyllä pian”-asenteeseen. Oman potentiaalin alkaa hiljalleen käsittää, ja se motivoi oppimaan aina vain enemmän ja enemmän uutta.

Hyvä työpaikka on mielestäni sellainen, johon on aamulla mukava lähteä.

Ihanien työkavereiden lisäksi itse arvostan Leonidaksella erityisesti sitä, että jokainen päivä on aina erilainen. Tämän mahdollistavat erilaiset projektit: edellispäivänä tein React-komponentteja web-sovellukseen, eilen muokkasin näiden kotisivujemme CSS-tyylejä ja tänään näköjään kirjoitan tätä blogitekstiä. Vaihtuvat projektit tuovat mukanaan myös monipuolisesti erilaisia tekniikoita, ja parasta työssäni onkin se, että pääsen päivittäin sekä hyödyntämään tämänhetkistä osaamistani että myös kehittämään itseäni uusien haasteiden parissa.

Olen aina ajatellut itseäni nopeana oppijana, mutta huima tahti omassa kehityksessä jaksaa silti aina yllättää. Puolen vuoden aikana olen oppinut paljon uutta, ja siitä suurin kiitos kuuluu lahjakkaalle, innostavalle ja kärsivälliselle työporukalle. Tämä työntekijöiden välinen vuorovaikutus tekeekin työnteosta Leonidaksella erityisen palkitsevaa, sillä samalla kun oppii koko ajan uutta, voi myös välittää omaa osaamistaan muille.

Luonnollisesti töissä viihtyvyyteen ovat vaikuttaneet myös työsuhde-edut ja toimiston ilmapiiri. Tauolla on kiva pelata lautapelejä tai sukeltaa VR-maailmaan, töitä pystyy tekemään omalla aikataululla ja vaikka kotoa käsin. Toimiston sijaintikaan ei voisi olla parempi. Ja kun välillä on niitä päiviä, jolloin tuntuu että mikään ei suju, ympärillä on aina kannustavia ihmisiä, jotka auttavat pääsemään taas vauhtiin.

Pahinta ja parasta on ollut vastuu omista tekemisistä. Aluksi jopa hieman ahdisti, kun kukaan ei ollut koko ajan kyselemässä perään tai kurkkimassa olan yli. Itsenäiseen työntekoon tottui kuitenkin nopeasti, sillä vastuun mukana tulevat vapaudet alkoi hiljalleen huomata: kun on itse vastuussa tekemisistään, saa myös itse päättää työtavat ja työkalut lopputuloksen saavuttamiseksi. Itsehän tietää aina parhaiten sen, millainen työskentelytapa on juuri itselle paras. Apua onneksi oli aina – ja on yhä – saatavilla helposti ihan vain näyttöpäätteen takaa kaverille huikkaamalla.

Noora Pirttilahti